Hyppää sisältöön

Sari Näre

Valtiotieteiden tohtori, Helsingin yliopiston sosiologian dosentti Sari Näre on syntynyt Helsingissä vuonna 1959. Hän on toiminut tutkijana, tietokirjailijana, kriitikkona, kaupunginvaltuutettuna ja Nuorisotutkimus-lehden päätoimittajana. Hänen tutkimusaiheitaan ovat mm. sukupuoli-, väkivalta- ja mediakulttuuri, tyttö- ja poikakulttuuri sekä sota-ajan lapsuus, nuoruus, toisinajattelijat ja tunneperintö. Näre on saanut Elias Lönnrotin rahaston kirjallisuuspalkinnon Jaana Lähteenmaan kanssa toimittamastaan teoksesta Letit liehumaan. Tyttökulttuuri murroksessa (SKS 1992), NNKY:n tunnustuspalkinnon Suvi Ronkaisen kanssa toimittamastaan teoksesta Paljastettu intiimi. Sukupuolistuneen väkivallan dynamiikkaa (Lapin yliopistopaino 2008) sekä ollut vuoden 2008 Tieto-Finlandia-ehdokkaana Jenni Kirveen kanssa toimittamallaan teoksella Ruma sota. Talvi- ja jatkosodan vaiettu historia (Johnny Kniga 2008).




Palkinnot

Tieto-Finlandia -ehdokkuus
2008 teoksesta Ruma sota. Talvi- ja jatkosodan vaiettu historia.

Elias Lönnrotin rahaston kirjallisuuspalkinto
1992 teoksesta Letit liehumaan. Tyttökulttuuri murroksessa.

NNKY:n tunnustuspalkinto
2008 teoksesta Paljastettu intiimi. Sukupuolistuneen väkivallan dynamiikkaa,

Kuva: Veikko Somerpuro

Teokset