Hyppää sisältöön

Jan Salminen

Jan Salminen on Tampereelta Helsinkiin muuttanut toimittaja, jonka sankareita ovat Margaret Atwood, Fernando Pessoa ja Buffy, vampyyrintappaja. Salminen on syntynyt vuonna 1979 Eskilstunassa, ja hän on viettänyt lapsuutensa Ruotsissa.

Salminen on opiskellut Tampereen yliopistossa, Kriittisessä korkeakoulussa, Oriveden opistossa ja Hämeen kesäyliopistossa. Hän on sijoittunut toiseksi Pirkanmaan kirjoituskilpailun proosasarjassa vuonna 2011 ja voittanut Työ, leikki ja luominen -kirjoituskilpailun vuonna 2010.

Salminen rakastaa sanoja ja rytmiä, musiikillista kieltä. Silloin, kun Salminen ei kirjoita, hän rentoutuu mielellään kauniskielisten romaanien, vanhojen runojen tai uusien supersankarisarjakuvien kanssa. Vuonna 2012 ilmestynyt Äidinmaa on Jan Salmisen esikoisromaani.