Hyppää sisältöön

Pauliina Susi

Yksityisalue

Hersyvän cozy crime -sarjan riemastuttava avaus!

Suitsutetun dekkaristin uusi teos yhdistää murhamysteerin sukkelaan dialogiin ja ihmissuhdepyöritykseen vailla vertaa.

Tuulia Raja on neuvokas lentoemäntä, joka ei jäädy tiukoissakaan paikoissa. Mutta kun hänen työpaikkansa menee konkurssiin, on aika löytää jotain uutta. Sattumalta hän päätyy yksityisetsivän juttusille, eikä aikaakaan kun hän jo selvittää kuolleen teollisuusneuvoksen viimeisiä hetkiä. Kaikki tapaukseen liittyvät ihmiset salailevat jotain, mutta mitä. Sen Tuulia aikoo selvittää keinoja kaihtamatta.

Pauliina Suden romaani Yksityisalue avaa Tuulia Raja -sarjan, jossa sanavalmis yksityisetsivä ratkoo neuvokkaasti eteensä tulevia rikostapauksia.

Osta teos

Mediassa

”Alkuasetelma lentoemännästä yksityisetsiväksi ryhtyvästä keski-ikäisestä naisesta on mukavan omaperäinen. Hauskinta romaanissa ovat Tuulian ja kuusikymppisen setämies Rahkosen keskinäiset sanailut, joista tulee hiukan mieleen 1980-luvun television suosikkisarja Konnankoukkuja kahdelle.“

Helsingin Sanomat

”Parasta kirjassa ovat mainiot henkilöhahmot ja hauska dialogi.“

Ruumiin kulttuuri

”Kun lentoemäntä menettää työnsä, mitä hän tekee? Ryhtyy yksityisetsiväksi, tietenkin! Epätodennäköinen uranvaihdos on ehkä juuri se, mikä tekee Pauliina Suden uutuusdekkarista niin viihdyttävän. Nelikymppinen Tuulia on lapsettomana ja rahattomana, hamstraamiseen taipuvana säätäjänä virkistävän erilainen päähenkilö ratkaisemaan rikoksia.“

Me Naiset

Pauliina Susi

Pauliina Susi on monipuolinen kirjailija, joka on kirjoittanut viime vuosina useita dekkareita ja tietokirjan yksityisetsivistä. Lukijat ja kriitikot ovat kiittäneet hänen taidokasta kieltään ja terävää näkemystä yhteiskunnallisista aiheista. Yksityisalue on hänen kahdeksas romaaninsa.

Pauliina Susi Pauliina Susi
Kuva: Milla von Konow

Muut teokset