Salla Savolainen, Tove Appelgren
Vesta-Linnea ja samettikuono
Äiti, minusta meidän pitäisi hankkia koira , Vesta-Linnea sanoo päivällispöydässä.
Ai koira? äiti ihmettelee ja nappaa tuttipullon, jonka Freja-vauva on vähällä kaataa nurin.
Koirako? Viktorkin kysyy päätään pudistellen ja kuulostaa siltä kuin Vesta-Linnea olisi ehdottanut, että he hankkivat kylpyleluksi virtahevon.
Tuo on parasta, mitä olet koskaan keksinyt! Paul-Axel kehuu, ja Vesta-Linnea punastuu ylpeydestä.
Wendla, sinusta koira kyllä tykkäisi yli kaiken, kun sinä roiskit koko ajan ruokaa ympärillesi , hän huokaisee.
Meille kerrottiin koulussa, että koirat ovat kaikkiruokaisia , Paul-Axel kertoo. Se tarkoittaa sitä, että ne syövät sekä lihaa että kasviksia. Kissat taas ovat pelkästään lihansyöjiä.
Miau , Wendla sanoo tomaatilleen.
Kun Vesta-Linnea saa pennun syliinsä ja sen pieni koiransydän läpättää hänen omaa sydäntään vasten, hänestä tuntuu, ettei hän ole milloinkaan ollut niin iloinen kuin nyt. Hän suukottaa pennun sametinpehmeää päätä ja tuntee halkeavansa onnesta.
Ikioma koira on monen lapsen unelma, ja nyt jo eskari-ikäisen Vesta-Linnean haave toteutuu! Kaikki ei kuitenkaan suju odotusten mukaisesti, sillä suloinen koiranpentu tuo hänen elämäänsä paitsi suurinta iloa niin suurinta surua.
Osta teos
