Hyppää sisältöön

Salla Simukka

Tästä kaikki alkaa

Parisuhteen ruumiinavaus.

Palkittu kuvittaja Nova muuttaa puolisonsa Islan kanssa unelmataloon metsän keskelle. Hiljaiselo syrjäseudulla ei kuitenkaan riitä korjaamaan rakoilevaa suhdetta.

Eron jälkeen Nova vetäytyy työhuoneeseensa kuvittamaan vanhoja suomalaisia kauhutarinoita, joista paljastuu yllättäen linkki uuteen kotipaikkaan. Isla puolestaan ei vaikuta hyväksyvän tilannetta vaan jatkaa elämäänsä yhteisessä kodissa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Arki alkaa kuitenkin saada yhä enemmän kauhua herättäviä säröjä. Novasta tuntuu siltä, että talo yrittää kertoa hänelle jotain tärkeää niin menneisyydestä kuin nykyhetkestäkin. Syvälle haudatut surut alkavat nousta pintaan. Tästä kaikki alkaa on yhä tummempia sävyjä saava tarina rakkaudesta, erosta ja surusta.

"Tästä kaikki alkaa on kauhuromanttisena lukuromaanina varsin koukuttava ja helppolukuinen. Simukka hallitsee kielen täydellisesti. Sisällöltään romaani aukeaa kauniisti hyvin lavealle ja jopa historialliseen ulottuvuuteen." Satakunnan Kansa

"Romaani hyödyntää onnistuneesti ja sopivasti annostellen niin kansainvälisestä kauhuviihteestä tuttua kuvastoa kuin suomalaista kansanperinnettä. Päähenkilöt edustavat toisilleen vastakkaista tieteellistä ja taiteellista maailmankatsomusta. Kun verho todellisuuden ja tuonpuoleisen välillä alkaa repeillä, järki selittää tapahtumat toisin kuin tunne. Se taas synnyttää toimivaa kauhua." Turun Sanomat

"Tarinassa ihastuttaa alusta asti sen pahaenteinen tunnelma. Vaikutelmaa korostavat maatumiseen, lahoamiseen, kuolemaan ja luopumiseen liittyvät yksityiskohdat syksyisen metsän tuoksuista ja keittiössä lentelevistä tuhohyönteisistä lähtien." Parnasso

Osta teos

Mediassa

”Tästä kaikki alkaa on kauhuromanttisena lukuromaanina varsin koukuttava ja helppolukuinen. Simukka hallitsee kielen täydellisesti. Sisällöltään romaani aukeaa kauniisti hyvin lavealle ja jopa historialliseen ulottuvuuteen. Romaani sisältää myös kiintoisia näkökulmia kuolemanjälkeiseen elämään.“

Satakunnan Kansa 16.8.2022

”Nuortenkirjailijana tunnetun ja kiitetyn Salla Simukan ensimmäinen aikuisille suunnattu romaani tarjoaa hiipivää kauhua ja hengenvaaralliseksi muuttuvaa jännitystä päättyvän parisuhteen verkossa. Romaani hyödyntää onnistuneesti ja sopivasti annostellen niin kansainvälisestä kauhuviihteestä tuttua kuvastoa kuin suomalaista kansanperinnettä. Päähenkilöt edustavat toisilleen vastakkaista tieteellistä ja taiteellista maailmankatsomusta. Kun verho todellisuuden ja tuonpuoleisen välillä alkaa repeillä, järki selittää tapahtumat toisin kuin tunne. Se taas synnyttää toimivaa kauhua.“

Turun Sanomat 17.8.2022

”Tarinassa ihastuttaa alusta asti sen pahaenteinen tunnelma. Vaikutelmaa korostavat maatumiseen, lahoamiseen, kuolemaan ja luopumiseen liittyvät yksityiskohdat syksyisen metsän tuoksuista ja keittiössä lentelevistä tuhohyönteisistä lähtien. Pinnanalainen ahdistus ei aivan täysin purkaudu lopussakaan, vaikka sinne onkin varattu melkoinen yllätys. Lukijan tulkinnan varaan jää, mistä lopulta on kyse, mutta ainakin minussa käänne sai aikaan halun lukea tarina saman tien uudelleen.“

Parnasso 4/2022

Salla Simukka

Salla Simukka (s. 1981) on tamperelainen kirjailija. Hänelle on myönnetty kaksikymmenvuotisen kirjailijanuransa aikana lukuisia arvostettuja kirjallisuuspalkintoja, kuten Suomi- ja Topelius-palkinto. Simukka on saavuttanut suosiota nuortenkirjailijana myös kansainvälisesti. Lumikki-trilogia on ollut valtava maailmanmenestys: sen käännösoikeudet on myyty jo yli 50 maahan. Tästä kaikki alkaa on hänen ensimmäinen oma aikuisille suunnattu romaaninsa.

Salla Simukka Salla Simukka
Kuva: Outi Puhakka

Muut teokset