Herta Müller
Tänään en halunnut tavata itseäni
Vaatetehtaassa työskentelevä nuori nainen on saanut kutsun salaisen poliisin kuulusteluihin, jälleen kerran. Tällä kertaa asia tuntuu vakavammalta, ja hän on ottanut mukaansa pyyhkeen ja hammasharjan siltä varalta ettei palaisi kotiin.
Mihin nuori romanialaisnainen on syyllistynyt? Pahin rikos tuntuu olevan se, että hän on kirjoittanut Italiaan meneviin miesten pukuihin yhteystietonsa ja viestin, jossa hän kertoo haluavansa naimisiin.
Raitiovaunumatkalla nainen ajattelee pelolla kuulustelijaansa majuri Albua sekä muistelee isäänsä ja karkotettuja isovanhempiaan, jotka naisen ensimmäinen aviomies ilmiantoi. Kuten myös rakastajaansa Paulia. Ajatuksiinsa uppoutuneena nainen ajaa pysäkkinsä ohi ja ajatuu tilanteeseen, joka saa pelottavan kuulustelun kalpenemaan.