Hyppää sisältöön

Pirjo Tuominen

Puutalokaupungin naiset

Suomalaisten naisten tarina lähimenneisyydestä.

Lämminhenkinen romaani puutaloyhteisöstä ja suurperheen naisista, jotka jättivät jälkensä toistensa elämään.

Yhä laajemman lukijakunnan rakastama Pirjo Tuominen sijoittaa uuden romaaninsa lähihistoriaan. 1940–50-lukujen nostalgia elää sen sivuilla ja hurmaa myös nuoret lukijat.

Vienan ja hänen sukunsa lappeenrantalainen koti on kaupunkilaisversio ikivanhasta suurperhemallista. Sen turvissa saattaa jopa jatkosodan ankarina aikoina elää onnellisen lapsuuden. Perillistenkatu 10 oli myös kirjailijan oma lapsuudenkoti.

”Pirjo Tuominen on historiallisen epookkiromaanin tämänhetkinen kruunaamaton kuningatar.” Maaseudun tulevaisuus

Osta teos

Mediassa

”Tuomisen romaani elää koukuttavien juonenkäänteiden varassa ‒ ‒ On pakko saada tietää, miten naisten vaiheet kietoutuvat yhteen ja miten kunkin heistä lopulta käy. Näinhän herkullisen viihderomaanin on tarkoituskin toimia.“

Helsingin Sanomat

”Miljöö ja päivittäinen elämä askareineen on kerrottu niin elävästi, että lukija pääsee osaksi Vienan perhepiiriä. Pienet asiat ja arkiset onnen hetket onnistuvat kääntämään kirjan tunnelman toiveikkaaksi perheen traumaattisista kokemuksista huolimatta. ‒ ‒ Kirjailija on viihdyttävien lukuromaanien ammattilainen.“

Hankasalmen Sanomat

”Teos on poikkeuksellisen lämminhenkinen, ja eläydyin varsinkin alun sota-ajan tunnelmiin. Kuvaus Taipalsaaren evakkoajoista ja tuon saaren naisten keskinäisistä kahinoista oli jopa verevämpää kuin puutalokorttelin meininki.“

Anun ihmeelliset matkat -blogi

Pirjo Tuominen

Lukijoiden suursuosikki Pirjo Tuominen on julkaissut yli viisikymmentä teosta, valtaosa 1700- ja 1800-luvulle sijoittuvia romaaneja. Puutalokaupungin naiset kertoo lähimenneisyydestä ja pohjaa löyhästi kirjailijan omiin kokemuksiin. Tuomisen teokset elävät uutta nousukautta, tuhannet uudet lukijat uppoutuvat historiamme pyörteisiin tarinoiden lumoamina.

Pirjo Tuominen Pirjo Tuominen

Muut teokset