Hyppää sisältöön

Orhan Pamuk

Punatukkainen nainen

Rakastetun nobelistin hiottu helmi

Lännen ja idän myytit kohtaavat Orhan Pamukin uudessa romaanissa, jossa isätön nuorukainen tapaa kohtalokkaan punatukkaisen naisen.

Nuori Cem on kesätöissä kaivonrakentajan apupoikana pikkukylässä Istanbulin lähellä. Cemin vasemmistopoliitikkona tunnettu isä on kadonnut tietymättömiin, ja kesän mittaan kaivonrakentaja Mahmutista tulee pojalle rakas isähahmo. Lähistöllä majailee hurja teatteriseurue, ja Cem lankeaa siihen kuuluvan punatukkaisen, vanhemman naisen pauloihin, jonka kanssa kokee ensimmäiset eroottiset hetkensä. Sitten tapahtuu onnettomuus, jonka seurauksena Cem pelkää tappaneensa Mahmutin. Hän pakenee suin päin kylästä. Historia toistaa itseään, kun aikuinen Cem monta vuotta myöhemmin palaa kylään ja tapaa kaivolla tuntemattoman nuorukaisen. Lopun yllättävä käänne, jossa punatukkainen nainen vihdoin ottaa puheenvuoron, saa kirkkaudellaan lukijan nousemaan synkän kaivon pohjalta taivaallisiin korkeuksiin."Pamukin loistava kymmenes romaani keskittyy isä-poika-suhteisiin ja tuo sadunomaisella tunnelmallaan mieleen Paul Austerin teokset." The Guardian

Osta teos

Mediassa

”Pamukin teokset tunnetaan äärettömän todentuntuisesta, lähes koettavasta tarinasta, jota ruokkii vahva myyttinen perusvire.“

Helsingin Sanomat

”Tuula Kojoa on kiitettävä käsi sydämellä koko suomeksi elävästä Pamukin laajasta tuotannosta. Kojon käännöksessä lukija saa elää tarinan maailman itselleen.“

Helsingin Sanomat

”Kielellä pystyy kaivamaan kaivoa ja rakentamaan kaupunkia. Sillä pystyy myös hahmottelemaan kertojan, joka kuvailee elämänsä vaiheet paneutuen muutamaan viikkoon 16-vuotiaana, harppomaan aikuisikänsä pysähtyen tapahtumiin, jolloin hän palaa nuoruuden käänteen tekevään tapahtumapaikkaan. Ja kyllä taituri onnistuu mylläämään monta asiaa uuteen asentoon viimeisillä sivuilla.“

Tuijata-blogi

Orhan Pamuk

Orhan Pamuk on Turkin merkittävin ja kansainvälisesti tunnetuin nykykirjailija. Häntä kiitetään erityisesti idän ja lännen ristiriitojen kuvaamisesta ja ainutlaatuisesta kyvystä rakentaa siltoja kulttuurien välille. Pamukin teokset ovat olleet suuria myyntimenestyksiä hänen kotimaassaan ja niitä on käännetty 24 kielelle. Time-lehti valitsi vuonna 1999 Pamukin yhdeksi 14 eurooppalaisesta, joiden uudenlainen ajattelu näyttää maanosalle tietä uudelle vuosituhannelle.

Orhan Pamuk Orhan Pamuk
Kuva: Markko Taina

Muut teokset