Luopumisen tuska

Mikä on ollut Suomen presidenttien suhde valtaan ja vallasta luopumiseen?

Relander, Svinhufvud, Mannerheim, Paasikivi, Kekkonen, Ahtisaari... Kuinka moni Suomen presidenteistä on luopunut tehtävistään helpottuneena, vapaaehtoisesti tai "vapaaehtoisesti", ja kuinka moni on tarrautunut vaikka vain viimeisellä hetkellä mahdollisuuteen jatkaa?Tässä sarjassa on Urho Kaleva Kekkonen lyömätön sankari. Ministeri Eino Uusitalo esitti Kekkosta tarvittavan vielä uudella kaudella aina vuoteen 1990 saakka, jolloin tämä olisi saavuttanut 90 vuoden iän. Relander olisi halunnut jatkaa vaikeuksistaan huolimatta, samoin voimahahmo Ukko-Pekka Svinhufvud. Risto Rytikin horjui sodan aikana kahden vaiheilla. Paasikivellä oli aika työ saada jatkuvasti sairasteleva Mannerheim esittämään eronpyyntönsä, mutta niin vain Paasikivi itse houkuteltiin vielä kuolinvuonnaan 1956 "mustaksi hevoseksi" jatkokierroksille. Ahtisaari olisi varmasti valittu uudelleen, mutta oma puolue ei halunnut! Kova halu oli Tarja Halosellakin jatkaa toiselle kaudelle, ja näin on tapahtunut myös Sauli Niinistön kohdalla.Valta viettelee, valta houkuttelee: valta on ihana asia!Professori Martti Turtola tarkastelee presidenttien viimeisen virkavuoden päätöksiä mahdollisesta jatkostaan. Kuinka paljon omat puolueet ovat halunneet käyttää hyväkseen sitä, että "istuvalla presidentillä on aina etulyöntiasema"? Entä kuinka paljon asianomainen itse on tuntenut himoa jatkaa tehtävissään?