Hyppää sisältöön

Elizabeth Strout

Lucy meren rannalla

Miten tässä näin kävi?

Rakastetun Elizabeth Stroutin suosikkihahmo Lucy Barton pakenee koronaa ex-miehensä kanssa ja kokee elämänsä suurimman yllätyksen.

Kun maailma pandemian alussa pysähtyy, hätääntynyt Lucy Barton jättää New Yorkin ja eristäytyy ex-miehensä Williamin kanssa Maineen, Crosbyn pikkukaupunkiin. Seuraavien hiljaisten, pelontäyteisten kuukausien aikana käy selväksi, että Lucyn loppuelämä tulee olemaan jotakin täysin muuta kuin hän oli kuvitellut. Armottoman realistisesti elämään suhtautuva Elizabeth Strout ei epäröi paiskata lukijoitansa tyrskyävän meren armoille, mutta hänen myötätuntonsa on kuitenkin se, josta löydämme ankkuripaikkamme yhä uudelleen.

Osta teos

Mediassa

”Stroutin teksti on helppolukuista, mutta ei pinnallista, vaan suoruudessaan selkeää ja kuvailuissaan elävää.“

Kulttuuritoimitus

”Strout kuvaa mestarillisesti ihmissuhteita ja mielenliikkeitä, vanhenemista ja iän tuomaa viisastumista. Hänen äidillinen lohdullisuutensa rauhoittaa lukijaa, vaikka hän kertoisi kuinka karmeista ihmiskohtaloista.“

Savon Sanomat

”Koronakuvaus Lucyn silmin ei ole lainkaan ahdistava, vaan lucymaisen lempeän tarkkaavainen. Elämä jatkuu poikkeusoloissakin eroineen, suruineen ja rakastumisineen.“

Anna

Elizabeth Strout

Elizabeth Strout (s. 1956) on kiitetty ja paljon luettu yhdysvaltalainen kirjailija. Strout voitti vuonna 2009 Pulitzer-palkinnon teoksellaan Olive Kitteridge, josta on tehty Emmy-palkittu tv-sarja. Pienoisromaani Nimeni on Lucy Barton oli monien muiden Stroutin teosten tavoin arvostelu- ja myyntimenestys. Suomessa kirjabloggarit äänestivät sen 2018 parhaaksi käännösromaaniksi. Elizabeth Strout on koulutukseltaan juristi. Hän on Mainesta lähtöisin oleva pikkukaupungin tyttö, joka asuu New Yorkissa.

Elizabeth Strout Elizabeth Strout
Kuva: Leonardo Cendamo

Muut teokset