Hyppää sisältöön

Harri Laiho, Juha Luotola

Leo-Pekka Tähti

Maailman nopein ihminen pyörätuolilla

Tarina 2000-luvun alun menestyneimmästä suomalaisurheilijasta, jonka merkitys on saavutuksiaankin suurempi.

”Hänestä taitaa tulla jalkapalloilija”, totesi lääkäri tutkiessaan kovasti potkivaa vauvaa porilaisäidin vatsassa. Poika oli Tähti jo syntyessään, mutta jalkapalloilijaa hänestä ei tullut. Jalat eivät koskaan toimineet. Leo-Pekka Tähti istutettiin pyörätuoliin. Se antoi hänelle suunnan ja vauhdin niin kilparadoilla kuin elämässä. Ujosta pojasta tuli mies, joka on rikkonut lasikattoja ja maailmanennätyksiä. Hänestä tuli voittaja ja esikuva, jonka kaikki tuntevat. Tähti saavutti aseman, josta aina unelmoi, mutta tuliko hänestä lopulta myös maineensa vanki?

Osta teos

Mediassa

”Porilainen kirjoittajaduo tekee upealle urheilu-uralle myös kirjallista kunniaa.“

Ilta-Sanomat

”– – Harri Laihon ja Juha Luotolan kirjoittamassa elämäkerrassa piirretään kuva viimeisen päälle voitonnälkäisestä ammattiurheilijasta mutta myös nuoresta miehestä – –“

Iltalehti

”Leo-Pekka Tähden nimikkokirja on väkevää luettavaa ja painavaa asiaa. – – Varsinkin kirjan katkelmat Tähden lapsuudesta ovat suorastaan koskettavaa luettavaa.“

Satakunnan Kansa

Harri Laiho Juha Luotola

Harri Laiho (s. 1976) on porilainen Satakunnan Kansan urheilutoimittaja. Hän on työssään seurannut Tähden uraa maailman huipulla alusta alkaen.

Juha Luotola (s. 1978) on porilainen Satakunnan Kansan urheilutoimituksen esimies, joka oli ehdolla Vuoden urheilujournalistiksi 2016. Hän oli Lontoossa 2012 todistamassa Leo-Pekka Tähden maailmanennätystä ja kolmatta peräkkäistä paralympiavoittoa sadalla metrillä.