Hyppää sisältöön

Saara Kesävuori

Kuningas

Voiko tappajasta tulla vastuullinen perheenisä?

Olli Holma -trilogian viimeinen osa Kuningas kertoo hyytävän ja samalla koskettavan tarinan siitä, miksi lapsesta kasvaa julma sadisti.

Elvis-laulukilpailuihin menossa oleva mies löydetään tapettuna. Holma epäilee teosta Kaarlo Karemaata eli Kodakia, jonka mielestä Elvis on yhä elossa. Murhatuomion istunut Kodak on toteuttanut oman ennustuksensa. Hänellä on kaunis vaimo, hyvä työpaikka ja suloinen poika.Holman ja Kodakin tiet risteytyvät Viron Naissaaressa, jonne Holma menee tutkimaan perinnöksi saamaansa huvilaa. Kummankin perheessä on salaisuutensa. Miksi Kodakin äiti tappoi itsensä 18 vuotta sitten? Millainen mies Holman ihailema isoisä Iivari Liukkala loppujen lopuksi oli?

Osta teos

Saara Kesävuori

Tamperelaisen Saara Kesävuoren Olli Holma -trilogian edellisissä osissa Saarroksissa (2012) ja Tarkasti vartioitu (2013) näkyy Kesävuoren taito punoa yllätyksellinen juoni sekä luoda inhottavistakin henkilöhahmoista ymmärrettäviä.

Muut teokset