Hyppää sisältöön

Satu Vasantola

Kun isä osti Merenkurkun

Riipaisevan kaunis romaani mielen järkkymisestä ja perheen sisäisestä vieraudesta.

”Kyllä minä arvaan, mitä sinulla on mielessä, hän sanoi ja oli oikeassa, minulla oli mielessä se sama mikä tuomenkukinnan aikaan aina: yrittäisit nukkua, lähtisit lääkäriin. Lääkäriin, ei naisiin.”

Eräänä päivänä isä katoaa tanssikengät mukanaan. Katoaminen ei tule tyttärelle yllätyksenä, sillä tutut merkit ovat olleet luettavissa jo jonkin aikaa: ravit, kravatti ja puheet olemattomista miljoonista. Kosto, jota laman sairastuttama isä suunnittelee.

Tytär päättää lähteä isänsä perään. Alkaa matka halki kesäisen Suomen. Sen aikana tytär joutuu kohtaamaan paitsi isän maniajaksojen värittämän menneisyyden myös kaikki ne kipeät muistot, jotka tämän sairauden varjossa vietetty lapsuus on synnyttänyt. Nekin, jotka keho muistaa vaikka mieli ei.

Kun isä osti Merenkurkun on romaani isästä ja tyttärestä, maailmojen erkanemisesta ja tarpeesta ymmärtää. Samalla se on kertomus siitä, miten yksin vakavasti sairas ja hänen omaisensa jäävät.

Osta teos

Mediassa

”Vasantolan aistivoimaisessa kerronnassa ovat mukana elämän kaikki sävyt ja soundit.“

Helsingin Sanomat

”Satu Vasantolan hurmaavuus kirjailijana perustuu vahvaan inhimillisyyteen. Vaikeita aihekimppuja ja niiden syitä ja seurauksia avataan rohkeasti suurella sydämellä ja huumorillakin. Romaanissa Kun isä osti Merenkurkun meno yltyy jopa hulvattomaksi.“

Kotivinkki

”Satu Vasantolan kauniisti kirjoitettu ja herkkä Kun isä osti Merenkurkun sisältää aineksia kirjailijan omasta elämästä, mutta on siltifiktiivinen romaani. Omakohtaisuus tuo kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kertovaan romaaniin syvyyttä.“

Anna

Satu Vasantola

Satu Vasantola (s. 1965) on kirjailija ja Helsingin Sanomien toimittaja. Hänen kiitetty esikoisromaaninsa En palaa takaisin koskaan, luulen sai Tiiliskivi- ja Kiitos kirjasta -palkinnon. Kun isä osti Merenkurkun on hänen kolmas romaaninsa.

Satu Vasantola Satu Vasantola
Kuva: Otto Virtanen

Muut teokset