Hyppää sisältöön

Håkan Nesser

Koston jumalatar

Odotettu Barbarotti-sarja jatkuu vihdoin!

Barbarotti-sarjan kuudes osa on tyylikkään, tunnelmallisen rikoskirjallisuuden aatelia.

Albin Runge, entinen akateemikko ja nykyinen bussikuski, on viemässä koululuokkaa hiihtoretkelle, kun sattuu onnettomuus, jossa 17 oppilasta kuolee. Viisi vuotta myöhemmin Runge alkaa saada tappouhkauksia. Niiden allekirjoittajana on Nemesis, koston jumalatar. Runge ottaa yhteyttä poliisiin, mutta komisariot Eva Backman ja Gunnar Barbarotti eivät onnistu estämään hänen murhaansa. Vuosia myöhemmin, kun komisariot lähtevät virkavapaalle Gotlantiin, heitä alkaa seurata polkupyörällä liikkuva mies, joka vailla mitään epäilyksiä on Albin Runge. Kuka teki virheen ja minkälaisen?

Osta teos

Mediassa

”Dekkari melkein kuin rakkausromaani“

Keskisuomalainen

”Ei ole ensimmäinen kerta, kun Håkan Nesser harjoittaa haastavaa, lukijansa aivonystyröiltä kipristelyä vaativaa, eri aikatasoilla etenevää juonen juoksutusta. – – Romaanissa on Nesseriltä paljon tuttua, mutta myös muutakin, uusissa raameissa. Monipuolista – sisältörikasta ja kirjoittajalle tyypillisellä tavalla humorististakin – dialogia, syvällistä ihmiskohtaloiden ja -suhteiden kuvausta. Itse nostan Nesserin dekkarismissa ylitse muun sen sisältämän inhimillisyyden (riipaisevaisuudessaankin), jota höystää hyväntuulisuuden vire päähenkilöiden kanssakäymisessä. Se palkitsee, vakuutan.“

Kansan Uutiset

”Nesserilla on taito kirjoittaa miellyttävää ja mukavaa rikostutkintaa, joka korostuu varsinkin Barbarotti-sarjassa. – – Nesserin dekkarit ovat cozy crimea parhaimmillaan. – – Nesser harhauttaa lukijaa moneen otteeseen – – Koston jumalattaren parissa viihtyy mainiosti.“

Karjalainen

Håkan Nesser

Ruotsalainen Håkan Nesser (s. 1950) on yksi pohjoismaisen rikoskirjallisuuden merkittävimpiä nimiä. Hänen kirjojaan on myyty maailmanlaajuisesti yli 20 miljoonaa kappaletta. Suomessa Nesserin tuotannosta parhaiten tunnetaan rikosromaanisarja, jonka pääosassa on komisario Van Veeteren. Italialaisruotsalaisesta komisario Gunnar Barbarottista kertova sarja on myös ollut huikean suosittu, yksin Ruotsissa sitä on myyty yli 1,2 miljoonaa kappaletta.

Håkan Nesser Håkan Nesser

Muut teokset