Hyppää sisältöön

Patricia G. Bertényi

Kaikki ovat sokeita

Uusi sairaaladekkarisarja alkaa!

Teho-osaston arjessa laitosapulainen näkee ja kuulee kaiken, mutta kukaan ei huomaa häntä. Ei edes kostoa hautova murhaaja.

Kuusikymppinen laitosapulainen Janka Vitéz tietää hoitotyöstä enemmän kuin kukaan tajuaa. Kun teho-osastolla kuolee peräkkäin kaksi kaupungin merkkihenkilöä, Janka haistaa palaneen käryä. Luonnollisiksi kirjatut kuolemat herättävät myös sairaanhoitaja Danin epäilykset. Huolella peiteltyjen salaisuuksien nuuskiminen lähentää naisia mutta saattaa heidät samalla myös suureen vaaraan.

Kaikki ovat sokeita aloittaa uuden, pulssia nostattavan sairaaladekkarisarjan.

Osta teos

Mediassa

”Vahvaa ja uskottavaa sairaalaslangia sisältävä kerronta etenee mainiosti, eikä joka sanaa tarvitse ymmärtää pysyäkseen juonessa mukana. Sairaala on myös monellatapaa hieno ympäristö murhamysteerille: siellä riittää sokkeloisia osastoja ja ihmissuhteita, vaihtuvia potilaita ja ennen kaikkea monipuolisia välineitä ja tapoja paitsi ihmisen parantamiseen myös tappamiseen.“

Turun Sanomat

”Kerronnassa on mystistä pitovoimaa, joka saa kiinnostuneena odottamaan, mitä tarinasta paljastuu.“

Keskisuomalainen

”Dekkarijuoni on taitavan kerroksellisesti sommiteltu. – – Kaiken kaikkiaan Kaikki ovat sokeita on onnistunut moderni arvoitusdekkari, johon tuo lisäarvoa sairaalan rutiinien ja tehohoidon toimenpiteiden asiantunteva kuvaus.“

Helsingin Sanomat

Patricia G. Bertényi

Patricia G. Bertényi (s. 1973) on unkarilaissyntyinen turkulainen, joka työskentelee sairaanhoitajana teho-osastolla ja toimii Tehohoitolehden päätoimittajana. Lisäksi hän on suorittanut valokuvaajan tutkinnon New York Institute of Photographyssa. Kaikki ovat sokeita on hänen neljäs romaaninsa.

Patricia G. Bertényi Patricia G. Bertényi
Kuva: Jussi Vierimaa

Muut teokset