Hyppää sisältöön

Paula Noronen, Minna Kivelä, Aiju Salminen

Järjettömän hulluja satuja

Viides paketti Hulluja satuja on täynnä hulluttelua!

Koko Suomi rakastaa Hulluja satuja, ja mikäs on rakastaessa, kun uutta hullua kirjaa pukkaa. Kaksi riehakasta mittarimatoa, vauvat Keke ja Vuokko, häsläävät mm. vauvauinnissa tuttuun tapaansa. Kakkakikkareen ja Satu-Mairen satubattlet ovat hurjia, kyytiä saavat sekä Lumikki että Punahilkka. Mukana on myös monia uusia hulluja hahmoja.

Löylykauhan kanssa riitaantunut kiuaskivi nimeltään Uuno karkaa aina Kiinaan asti. Tatu ja Terttu taas tutustuvat aitoon italialaiseen linssiluteeseen, jonka vanhemmat ovat Paparazzi ja Mamarazzi.

Hullut sadut ovat valloittaneet myös näyttämön: Helsingin Kansallisteatterissa esitetään vuonna 2024 Hulluja satuja -näytelmää täysille ja riemastuneille katsomoille.

Osta teos

Paula Noronen Minna Kivelä Aiju Salminen

Paula Noronen tunnetaan supersuosittujen lastenkirjojensa lisäksi monista hauskoista radio- ja televisio-ohjelmista. Rakastettu näyttelijä ja koomikko Minna Kivelä on tuttu mm. roolistaan Kätevä emäntä -sarjassa. Aiju Salminen on Helsingissä asuva kuvittaja ja sarjakuvapiirtäjä. Hänen rouhean humoristiset kuvituksensa sopivat mainiosti hulvattomiin satuihin.

Paula Noronen Paula Noronen
Kuva: Otto Virtanen
Minna Kivelä Minna Kivelä
Kuva: Veikko Somerpuro
Aiju Salminen Aiju Salminen
Kuva: Otto Virtanen

Muut teokset