Hyppää sisältöön

Kai Myrberg, Matti Leppäranta

Itämeri ja ihminen

Ainutlaatuinen Itämeri

Elämyksellinen, valtavan kiehtova teos ihmisen ja Itämeren tuhansia vuosia kestäneestä suhteesta. Miten ihminen voisi jälleen oppia elämään tasapainossa Itämeren kanssa?

Itämeren ja ihmisten välillä on vallinnut pitkään tasapaino. Meri on ottanut ja antanut, yhdistänyt ja erottanut. Viimeisen sadan vuoden aikana tasapaino meren ja ihmisen välillä on alkanut järkkyä, ja tämä teos on osaltaan kannanotto Itämeren tulevaisuuden puolesta.Teos kertoo, miten ihminen saapui Itämeren rannoille ja miten alueesta tuli itäisten ja läntisten kulttuurien kohtaamispaikka. Se kertoo elämästä meren rannoilla ja saaristossa, merenkulusta ja merellä käydyistä sodista. Kirjassa kurkistetaan myös pinnan alle: monimuotoinen eliöyhteisö, lukuisat hylyt, kemialliset aseet ja kaasuputket ovat osa meren tarinaa. Vuosisatojen aikana merellä on tapahtunut myös kohtalokkaita onnettomuuksia, joista traagisin on Estonian uppoaminen vuonna 1994. Suurilta luonnonkatastrofeilta on vältytty, mutta ilmastonmuutoksesta, rehevöitymisestä, haitallisista aineista ja lukuisista vieraslajeista on tullut uhka tälle ainutlaatuiselle meriympäristölle.

Osta teos

Kai Myrberg Matti Leppäranta

Kai Myrberg ja Matti Leppäranta ovat tutkijoita, professoreita ja tietokirjailijoita, joilla on kokemusta Itämeren tutkimuksesta yli 30 vuoden ajalta. He ovat julkaisseet meristä useita tietokirjoja sekä tutkijoille että suurelle yleisölle.

Kai Myrberg Kai Myrberg
Kuva: Markko Taina
Matti Leppäranta Matti Leppäranta