Hyppää sisältöön

Herta Müller

Ihminen on iso fasaani

Mylläri Windisch polkee joka ilta myllyltä kotiin. Hän laskee päiviä ja vuosia, on laskenut siitä lähtien kun päätti muuttaa maasta.

Hän katsoo talojen ikkunoita: jos verhot on otettu pois, hän tietää, että asukkaat ovat vihdoinkin saaneet passin. Hän kantaa pormestarille jauhosäkin toisensa perään, maksaa myös rahassa, mutta passia ei vain tule. Papilta saa papinkirjan vain sängyn kautta, ja jos vaimo on liian vanha tarkoitukseen, sitten on tyttären vuoro.

Näin Herta Müller kuvaa Romanian saksalaiskyliä, joilla ei ole tulevaisuutta, joista väki pakenee yhä nopeammin. Passinhankintahuolten lomitse suodattuu kuva Ceausescun Romanian poliittisesta todellisuudesta. Kirjan 50 pientä lukua valaisevat kaleidoskooppimaisin välähdyksin kukin oman särmänsä tästä todellisuudesta, rakentavat kokonaiskuvan siitä vasaranisku vasaraniskulta. Samalla tämä viiltävän groteski teos auttaa ymmärtämään miksi Romaniassa tapahtui kumous, joka alkoi vähemmistön keskuudesta, ja miksi ihmisiä virtasi maasta länteen.

Osta teos

Herta Müller

Romaniansaksalainen Herta Müller palkittiin kirjallisuuden Nobelilla vuonna 2009.

Herta Müller Herta Müller

Muut teokset