Mauno Koivisto
Historian tekijät
Kaksi kautta II
Presidentin muistelmat jälleen saatavilla
Mauno Koivisto (1923–2017) toimi Suomen tasavallan presidenttinä kaksi perättäistä kautta 1982–1994. Heti virkakautensa päätyttyä hän julkaisi kaksiosaisen muistelmateoksen Kaksi kautta, jossa hän tuoreeltaan kertoi presidenttikauden ratkaisuistaan ja niiden taustoista.
Historian tekijät: Kaksi kautta II tarkastelee presidentin toimintaa ulkopolitiikan johtajana ja avaa lukijoiden eteen ainutlaatuisen näkymän 1980-luvun ja 1990-luvun alun dramaattisiin tapahtumiin Euroopassa – sisältäpäin. Presidentti Koivisto kertoo yksityiskohtaisesti suhteistaan suurvaltojen johtajiin, käydyistä keskusteluista, neuvotteluista ja kokouksista. Suomen puolueettomuusaseman turvaamisen ohella Koivisto osallistui presidenttikausiensa aikana kansainvälisten kysymysten selvittämiseen tavoilla, jotka tulivat julki ensimmäistä kertaa näissä muistelmissa. Kirja sisältää myös tarkasti luonnehdittuja henkilökuvia monista oman aikansa kansainvälisen politiikan johtajista samoin kuin kotimaisista vaikuttajista.