Hyppää sisältöön

Jussi Valtonen

He eivät tiedä mitä tekevät

Finlandia-voittaja 2014!

Mitä tapahtuu kun isä tutkii työkseen apinoiden hermosoluja ja pojan elämäntehtävä on puolustaa eläinten oikeuksia? Finlandia-palkittu romaani tarttuu pelottomasti vaikeisiin aiheisiin ja kutoo niistä kiehtovan verkon.

Alussa on pieni perhe: Joe, Alina ja vastasyntynyt Samuel. Joe on amerikkalainen neurotieteilijä, joka yrittää edetä urallaan uudessa kotimaassaan Suomessa. Alina on puolestaan jättänyt omat opintonsa ja keskittyy hoitamaan Samuelia kotona.

Vuosia myöhemmin Joe elää palkittuna huippututkijana Yhdysvalloissa uuden, onnellisen perheensä ympäröimänä. Toisella mantereella Samuel etsii kiihkeästi omaa paikkaansa. Kun sopiva ideologia ja yhteisö viimein löytyvät, mikään ei voi pysäyttää häntä. Isänsä tapaan hän on valmis tekemään vaikeitakin ratkaisuja oikeaksi uskomansa asian takia.

Osta teos

Jussi Valtonen

Jussi Valtonen (s. 1974) on helsinkiläinen kirjailija, kirjoittamisenopettaja ja psykologi. Hän on julkaissut kolme romaania ja yhden novellikokoelman.

Jussi Valtonen Jussi Valtonen

Muut teokset