Hyppää sisältöön

J.K. Rowling, Neil Packer, Jim Kay

Harry Potter ja Feeniksin kilta (kuvitettu)

Harry Potterin viides lukuvuosi Tylypahkassa on täynnä salaisuuksia ja hurjia käänteitä. Kuva

syvenee, tunnelma tihenee.

Harry Potter -sarjan viides osa Jim Kayn ja Neil Packerin upeasti kuvittamana juhlalaitoksena

Feeniksin kilta kokoontuu Sirius Mustan suvun ikivanhassa ja rapistuneessa talossa Kalmanhanaukio kahdessatoista. Lordi Voldemortin ote vahvistuu, Harryn arpea särkee polttavasti ja hän näkee niin merkillisiä unia, että pelkää menettävänsä järkensä. Koulussa Harry joutuu uuden opettajan, Dolores Pimennon, silmätikuksi. Mutta Tylypahkan oppilaat eivät anna periksi: osa heistä perustaa Albuksen Kaartin puolustaakseen Dumbledorea ja kouluaan.

Osta teos

J.K. Rowling Neil Packer Jim Kay

J. K. Rowling on kirjoittanut ikisuositun Harry Potter -sarjan, josta tehtiin kahdeksan menestynyttä elokuvaa. Harry Potter -kirjoja on myyty maailmanlaajuisesti yli 600 miljoonaa kappaletta, ja ne on käännetty 85 kielelle. Äänikirjoina niitä on kuunneltu yli miljardi tuntia. Lisäksi Rowling on kirjoittanut kaksi itsenäistä lastenkirjaa, Ikkabog (2020) ja Jouluposso (2021). Aikuisten bestseller-rikossarjaa hän kirjoittaa salanimellä Robert Galbraith. J. K. Rowling on saanut palkintoja ja kunnianosoituksia kirjoittamisestaan, ja hän tukee useita humanitaarisia kohteita Volantin kautta. Hän on perustanut kansainvälisen hyväntekeväisyysjärjestö Lumosin tukemaan lasten hyvinvointia. J. K. Rowling asuu Skotlannissa perheensä kanssa. Lisätietoja J. K. Rowlingista löydät osoitteesta jkrowlingstories.com

Henkeäsalpaavan hienosti kuvitetun Harry Potter ja Feeniksin kilta -teoksen ovat kuvittaneet Kate Greenway -mitalilla palkittu Jim Kay ja BolognaRagazzi-palkinnon 2021 voittanut Neil Packer. He loihtivat eteemme häikäiseviä, ikonisia maisemia ja rakastettuja hahmoja – Tonksin, Luna Lovekivan ja monia muita – samalla kun Feeniksin kilta valvoo Harry Potterin viidettä lukuvuotta Tylypahkassa.

J.K. Rowling J.K. Rowling
Kuva: Debra Hurford Brown © J.K. Rowling

Muut teokset