Hyppää sisältöön

Max Seeck

Haadeksen kutsu

Suomi on saanut uuden trilleritähden!

Zagrebilaisesta kerrostalosta löytyy neljä teloitettua miestä. Surma-asunto on Britannian valtion omistuksessa, mutta kukaan ei tunnu tietävän mitään sen asukkaista.

Puolustusvoimain erityisasiantuntija Daniel Kuisma on juuri saanut vapauttavan tuomion sotarikosoikeudenkäynnissä, kun hänen luokseen ilmestyy odottamaton vieras. Daniel luulee jättäneensä vihdoin taakseen yli kahdenkymmenen vuoden takaiset tapahtumat Balkanilla, mutta vieras kertoo hänelle jotain, mikä saa hänet hyppäämään empimättä Zagrebin-koneeseen. Vaarassa on kenties tuhansien ihmisten henki.

Haadeksen kutsu sukeltaa suoraan pahuuden pimeään ytimeen, josta kukaan ei palaa entisellään – jos ylipäätään palaa.

Tämä sisältö vaatii evästeitä

Osta teos

Mediassa

”Seeck on tehnyt debyyttinsä rytinällä, sillä jälki on heti kokonaisuudessaan parasta, mitä Suomessa trilleririntamalla tehdään. Omintakeisesti Seeckin kirjat avautuvat Eurooppaan, ei Venäjälle.“

Suomen Kuvalehti

”Seeckin kolmas romaani on jatkoa hänen kunnianhimoiselle ja lukijan näkökulmasta viihdyttävälle projektilleen. – – Haadeksen kutsussa kerronta kehittyy entistä hienostuneempaan suuntaan.“

Kauppalehti

”Seeck rakentelee huolellisesti monimutkaista, mutta uskottavaa juonikuviota sekä tavanomaista trillerikäsittelyä perusteellisempia henkilöhahmotelmia. Haadeksen kutsusta tuleekin yhdistelmä vakoojaromaania ja toiminnallista trilleriä.“

Helsingin Sanomat

Max Seeck

Max Seeck (s. 1985) on espoolainen kirjailija, käsikirjoittaja ja elokuvaohjaaja, jonka esikoisdekkarille Hammurabin enkelit myönnettiin Suomen Dekkariseuran Vuoden esikoisdekkari -kunniakirja. Seeck on noussut nopeasti kotimaisen trillerikentän kovimmaksi pelaajaksi. Hän hallitsee vauhdikkaan tarinankuljetuksen ja onnistuu nerokkailla juonenkäänteillään vetämään kerta toisensa jälkeen maton lukijan jalkojen alta. Haadeksen kutsu on Seeckin kolmas romaani ja jatkaa Hammurabin enkeleiden ja Mefiston kosketuksen tarinaa.

Max Seeck Max Seeck
Kuva: Lari Järnefelt

Muut teokset