Hyppää sisältöön

Eevi Kuokkanen

Ei sanaakaan

Onko merenrantatontti arvokkaampi kuin ihmishenki?

Koukuttava jännitysromaani lomalaisten rakastamasta kesäkaupungista, jossa rakennus- ja majoitusbisnes käyvät kuumina. Joku haluaa hyötyä kaupungin nosteesta hinnalla millä hyvänsä.

Idyllisen merenrantakaupungin asukkaat valmistautuvat matkailusesonkiin. Tunnelmaa synkentää kirjastonjohtaja Assin äkillinen kuolema. Hän ei ole ensimmäinen yllättäen kuollut ikäihminen, mutta tapaukset eivät ylitä poliisin tutkintakynnystä. Paikallisten huhumyllyssäkin enemmän epäluuloja herättävät vasta avattu loistohotelli ja tietyt uudisrakennushankkeet.

Lomaparatiisin kulissien taakse näkevät pesulanpitäjä Tuija ja putkimies Lasse, jotka saavat kaupungin likapyykin pestäväkseen. Häikäilemätön petosvyyhti ulottuu syvemmälle kuin kumpikaan heistä uskaltaa ajatella.

Osta teos

Mediassa

”Ei sanaakaan on mainiosti kirjoitettu esikoiskirja, joka antaa luvan odottaa lisää loistavaa luettavaa cozy crimen ystäville.“

Keskilaakso

”Kotiseutujännäri, jota ei malttaisi laskea käsistään. – – Eevi Kuokkanen onnistuu noudattamaan hyvän kertojan perussääntöä: Näytä, älä kerro! Lukijana minulle tuli selkeä oivallus siitä, että juuri minä olen tapahtumien keskipisteessä, ja kierrättämällä katsettani voin nähdä kokonaisia ihmisiä ja kurkistaa heidän elämäänsä. – – tätä rennolla ja tarkalla otteella kirjoitettua romaania voin suositella dekkarifanien lisäksi kaikille ihmisistä kiinnostuneille kirjojen ystäville. – – Tähtiä siis siivun verran vaille täydet.“

Kirsin Book Club 18.6.2023

”Eevi Kuokkasen esikoisromaani on hallittua tarinankerrontaa alusta loppuun. Sen ote lukijasta pitää, sitä ei malta laskea käsistään. – – Tämä kirja oli minulle yksi parhaista tämän vuoden lukuelämyksistä. Suosittelen!“

Sepon kirjalistat -blogi 22.12.2023

Eevi Kuokkanen

Eevi Kuokkanen työskentelee luovana johtajana osaamisen kehittämisen parissa. Hän kävelee mielellään vastatuuleen ja haluaa katsoa ihmisiä, jotka eivät halua katsoa itseään. Ei sanaakaan on hänen esikoisromaaninsa.

Eevi Kuokkanen Eevi Kuokkanen
Kuva: Veikko Somerpuro

Muut teokset