Hyppää sisältöön

Jenni Kokander

Äidit palaavat aina

”Sainko minä sen vihdoin kuolemaan?”

Psykologinen jännitysromaani äideistä ja heidän lapsistaan. Yksi katoaa, toinen toivoo äitinsä kuolemaa ja kolmas ei pääse irti menneisyydestään.

Tunnettu tv-toimittaja Heidi Rastimo katoaa kotoaan yön aikana. Kukaan ei tiedä, onko hän jättänyt perheensä vapaaehtoisesti vai liittyykö tapaukseen rikos.

Kriminaalipsykologi Kaisa Halla on palaamassa hoitovapaalta töihin vankilaan, kun hän kohtaa päiväkodin parkkipaikalla Rastimon aviomiehen, joka itkee lohduttomasti autossaan. Hämmentävä katoamistapaus ei jätä Kaisaa rauhaan. Vankilassa hän saa asiakkaakseen miehen, jota epäillään muistisairaan äitinsä surmaamisesta. Vanhemman ja lapsen roolien tarkastelu saa Kaisan pohtimaan omaa rooliaan sukupolvien ketjussa.

Äidin palaavat aina kertoo äärimmäisistä ratkaisuista ja siitä, kuinka vaikeaa läheisintäkin ihmistä on joskus rakastaa.

Osta teos

Mediassa

”Jenni Kokanderin Äidit palaavat aina on psykologinen jännitysromaani, jonka parissa viihtyy mainiosti.“

Keskisuomalainen

”Kriminaalipsykologin työ on Kokanderin napakymppioivallus jännärisarjan päähenkilön ammatiksi. Näin tarinan aiheeksi voi nostaa kriisejä ja tilanteita, jotka eivät itsestään selvästi ole rikoksia, mutta jotka liikkuvat kiinnostavilla katvealueilla. – – Näyttelijän tarkkanäköisyydellä Kokander rakentaa hersyvät henkilöhahmot. Erityisen myötätuntoinen katse hänellä on lapsiin.“

Anna

”Näyttelijänä tunnetuksi tulleen Jenni Kokanderin kieli on sujuvaa eikä sorru kikkailuun. Kerronta on toimivaa, ja henkilöhahmoja rakennetaan arkipäivän havaintojen ja tuokiokuvien kautta.“

Kulttuuritoimitus

Jenni Kokander

Jenni Kokander (s. 1980) on tunnettu näyttelijä, kirjailija ja viihteen moniottelija. Kokander rakastaa punajuuria, mammutteja ja Kreetan saarta. Äidit palaavat aina on hänen kolmas romaaninsa. Se on itsenäinen jatko-osa teokselle Yksi miljoonasta.

Jenni Kokander Jenni Kokander
Kuva: Otto Virtanen

Muut teokset