Sami Hilvo
Sami Hilvo (s. 1967) on palannut Helsinkiin yhtä monta kertaa kuin on sieltä lähtenyt ja asuu nyt aviomiehensä kanssa kaupungin syntysijoilla Koskelassa. Muita tärkeitä Hilvon elämän kaupunkeja ovat mm. Tokio ja Varsova, joista hän on kirjoittanutkin. Ennen päätoimista kirjailijuutta Hilvo on tanssinut, tulkannut, tuottanut, tuonut ja toiminut diplomaattina. Hilvo toimii myös auktorisoituna kääntäjänä japanista suomeen. ”Jollen kirjoittaisi olisin varmaan paatunut rikollinen, ehkä vankilassa, ehkä kuollut. Koska kirjoitan, olen rikollistakin paatuneempi, mutta ainakin näennäisesti vapaa ja aivan ehdottomasti elossa”, kertoo yksi Hilvon esikoisromaanin henkilöistä. Hilvo ei täysin kiellä sanojen yhteyttä omaan henkilöönsä. Esikoisromaani Viinakortti on käännetty saksaksi ja dramatisoitu näytelmäksi suomeksi. Hilvon kirjallisuuden ytimessä ovat kyseenalaistaminen ja uudet näkökulmat.
PalkinnotTampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto2016 teoksesta Pyhä petoTulenkantaja-palkintoehdokkuus2013 teoksesta Rouva S.Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinto -ehdokkuus2010 esikoisteoksesta Viinakortti
Kuva: Tuukka Ervasti