Hyppää sisältöön

Veera Nieminen

Kottikärrykaruselli

Vuoden riemastuttavin romaani!

Humoristinen romaani hevosmaailmasta ja vähän ihmistenkin. Suursuositun Avioliittosimulaattorin tekijä osuu taas ytimeen kuin kavionpotku!

Hevosten kanssa kyllä pärjää, ihmisten kanssa on joskus toisin. He tuovat tallille kaiken: takertuvuutensa, traumansa, aviokriisinsä ja kuusi kuutiometriä tavaraa yhdelle hevoselle. Serkkupoika lisää Katrin kuormaan vetelänoloisen tyttärensä, Jennican ceellä. Tähän asti on majoitettu vain hevosia eivätkä teinit kuulu unelmaan, jota hevosalalla eletään. Toisaalta ei siihen alkuaan kuulunut köyhyyskään, ja kesäasukkaan ottamalla tienaisi mukavasti. Mutta mitä kaikkea sukulaistyttö tuo tullessaan?

"Nyt täytyy sanoa, että kylläpäs oli lystiä kyytiä. Veera Niemisen esikoisteos Avioliittosimulaattori on kerralla hotkaistava, vatsanpohjaa pompotteleva trippi." Helsingin Sanomat

"...huomaan lukiessani tyrskiväni ääneen julkisilla paikoilla." Turun Sanomat

Osta teos

Mediassa

”Nieminen vetää hevosbisnekseen liittyviä ilmiöitä superlatiiviin saakka. Henkilökuvaus osoittautuu silti pääasiaksi. Pienyrittäjän haasteista ja ongelmista huolimatta Katri yrittää elää ihmisiksi sukulaistensa ja vaativien asiakkaidensa kanssa. – – Nieminen pyörittelee tätäkin karusellia tottuneesti jo hurttia huumoria viljellen. Hän hallitsee hyvin miljöönkuvauksen sekä arkisen sanailun ja vuoropuhelut erilaisten ihmisten välillä. Kottikärrykaruselli on helppolukuinen, ja sen kohtauksiin pääsee kiinni vaivatta. Tykkäsin myös romaanin kielestä, joka välillä ilman anteeksipyyntöjä tulkitsee osuvasti päähenkilön mielipaheiden aiheita.“

Satakunnan Kansa 17.7.2022

”Kottikärrykaruselli on hulvaton ja viihdyttävä. Viihteellistä luettavaa etsivälle romaani voi olla erittäin onnistunut löytö varsinkin, jos sattuu olemaan entinen, nykyinen tai tuleva hevosihminen. Hevosmaailman tuntemus ei tosin ole välttämätöntä, vaan karikatyyriset hahmot ja hurtti huumori uponnevat muihinkin lukijoihin.“

Kirjakaapin kummitus -blogi 23.7.2022

”Huumoriin tarvitaan liioittelua ja yksinkertaistamista, mutta uskokaa minua, Katri-hevosyrittäjän asiakkaita on olemassa oikeassakin elämässä. Vähän samoin, kun Kummeli-hahmoja elää yhä Tampereen seudulla. Kirja on hevoselämää, ihmissuhteita ja teinin kasvua. Siinä on myös sopivasti rakkautta ja pikkuruisen ronskiutta. Ei se ole vain mies, jota panettaa, kun ei ole aikoihin saanut seksiä. Työn raskaudenkin se keventää samalla mustalla huumorilla. Suosittelen kaikille hevosihmisille kesälukemiseksi, eikä lukukokemusta haittaa, vaikka ei olisi hevosihminen. Voittepa samalla äimistellä tätä meidän maailmaamme.“

Kulttuuritoimitus.fi 8.7.2022

Veera Nieminen

Veera Nieminen (nykyisin Ahlgren, s. 1978) on karjalaissyntyinen monitoiminainen, joka emännöi hevostilaa Ylöjärvellä, kirjoittaa kolumneja ja tekee energiahoitoja. Hänen kolmas romaaninsa Kottikärrykaruselli vie lukijan nauramaan hevosmaailman kulissien taakse. Niemisen esikoisromaani Avioliittosimulaattori (2013) saavutti suursuosion ja oli äänikirjana ilmestyessään (2015) heti BookBeatin kärkisuosikkeja.

Veera Nieminen Veera Nieminen
Kuva: Marjaana Malkamaki

Muut teokset