Hyppää sisältöön

Oula Silvennoinen, Aapo Roselius

Villi itä

Suomen heimosodat ja Itä-Euroopan murros 1918-1921

Heimosotien ja hurjan vuoden 1919 uusi historia

Teos asettaa aseelliset seikkailut Suomen rajojen laajentamiseksi oikeisiin yhteyksiinsä ja kertoo Suomen tulevan historian kannalta ratkaisevan tärkeän ajankohdan tapahtumat mukana olleiden väkivaltaisten ja kohtalokkaiden, murheellisten ja surkuhupaisienkin tarinoiden kautta.

Ensimmäinen maailmansota ei päättynyt marraskuussa 1918 kaikkialla. Venäjän keisarikunnan romahtamisen ja bolševikkien vallankaappauksen seurauksina sotiminen itäisessä Euroopassa jatkui vielä vuosia. Tuhoutuneen imperiumin jäännöksistä kamppailivat vallankumoukselliset, vastavallankumoukselliset ja uusien kansakuntien kansalliset armeijat. Sodan arpapeli veti vastustamattomasti puoleensa myös suomalaisia toteuttamaan suomalaisen nationalismin suurinta unelmaa: Suur-Suomea. Tämä kirja on kertomus kohtalon vuodesta 1919, ”heimosotina” tunnetuista yrityksestä ulottaa Suomen rajat kauas itään ja muokata Euroopan koillisen nurkan todellisuus kokonaan uusiksi. Se on tarina Suomesta ja suomalaisista villissä idässä, seikkailussa, jossa kaikki näytti hetken aikaa mahdolliselta.

Osta teos

Mediassa

”Roseliuksen ja Silvennoisen teoksen tärkein merkitys on siinä, että paitsi, että osoittavat tarkan lähdeaineiston avulla heimosotureiden kaikkea muuta kuin puhtaat motiivit, kertovat sen, etteivät Suomen tai Baltian tapahtumat olleet muun Euroopan tapahtumista irrallaan.“

Kainuun Sanomat

Oula Silvennoinen Aapo Roselius

Aapo Roselius on tutkinut laajasti Suomen sisällissodan ja 1920- ja 1930-luvun historiaa. Hänen tuotantoonsa kuuluvat muun muassa Teloittajien jäljillä ja Isänmaallinen kevät. Oula Silvennoinen tunnetaan erityisesti Suomen toisen maailmansodan aikaisia kipupisteitä luotaavista teoksista kuten Salaiset aseveljet ja Tuntematon Lauri Törni. Roseliuksen ja Silvennoisen yhteiseen tuotantoon kuuluu kiivasta keskustelua herättänyt teos Suomalaiset fasistit (yhdessä Marko Tikan kanssa).

Oula Silvennoinen Oula Silvennoinen
Kuva: Pertti Nisonen
Aapo Roselius Aapo Roselius
Kuva: Pertti Nisonen

Muut teokset