Hyppää sisältöön

Jari Järvelä

Sisarperhonen ja muita matkatarinoita

Makoisia aperitiiveja matkakuumeeseen.

Kirjailija matkustaa ympäri maailmaa ja kertoo parhaat reissukokemuksensa ja makumuistonsa.

Mitä mieltä muotiguru Karl Lagerfeld on ruoantuhriman pikkupojan antennipiposta? Entä kuinka sujuvat kirjailijan isän ja lady Gagan yllätystreffit cappuccinon äärellä Firenzessä? Mitä käy telttailijalle savannilla, kun vessapolkua vartioi nälkäinen hyeena? Miltä maistuu atomipurilainen Hiroshimassa atomipommin räjähdyspaikalla? Entä minkä viestin tuo outo perhonen mayojen viidakkokaupungissa?

Teoksessaan Mozzarellakuu ja muita matkatarinoita Jari Järvelä kertoi reppureissaavan perheensä värikkäistä sattumuksista viinin ja oliivien maisemissa. Nyt matkat ulottuvat Välimeren seudulta aina Peruun, Japaniin, Tansaniaan ja Meksikoon asti. Luvassa on entistä yllättävämpiä kohtaamisia ja eksoottisempia ruokahetkiä.

Osta teos

Mediassa

”Jari Järvelä on taitava kirjoittaja ja mietin, millaisia matkakertomuksia hänen kynästään syntyy. – – Odotukseni eivät täyttyneet, ne ylittyivät. Järvelä on hauska, mutta näissä tarinoissa hän osaa myös kutkuttaa kyynel kanavia.“

Seura

”Pienistä tarinoista rakentuva kirja on kuin suklaalevy, josta voi napata palan, kun tekee mieli makeaa.“

Seura

Jari Järvelä

Jari Järvelä on palkintoja ja ehdokkuuksia kahminut monipuolinen kirjailija, jonka teoksissa villi uteliaisuus ja kielen taituruus yhdistyvät laajaan asiantuntemukseen. Nyt hän ammentaa valoa, väriä ja makuja perheensä rakkaasta harrastuksesta, matkailusta.

Jari Järvelä Jari Järvelä
Kuva: Otto Virtanen

Muut teokset