Kristiina Wallin
Valon paino
Kauniita, tarkkavaistoisia ja lohdullisia runoja surusta ja muistista
Muistot tiivistyvät näkyvän ja näkymättömän leikkauspisteessä, lumotussa / tilassa, joka on yhtä paljon tyhjyyttä kuin läsnäoloa.
Valon painon runot muodostavat aukkoisan ja tempoilevan kertomuksen. Isä on kuollut. Tytär palaa lapsuuden maisemaan ja astuu varovasti sisään taloon, josta on tullut surun piirtämää arkkitehtuuria. Mutta talo ei olekaan autio. Sitä asuttavat suvun vanhat vainajat: Anders, Aurora ja Lempi. He odottavat isää liittymään seuraansa, mutta isä viipyy vielä, haluaa yhä polttaa oksia pellonlaidassa. Tyttären muistikuvat nousevat mieleen omavaltaisesti, muistajalta mitään kysymättä.
