Marjaana Aumasto
Marjaana Aumasto on syntynyt 1958 Virroilla. Hän on opiskellut Helsingin yliopistossa kotimaista kirjallisuutta, filosofiaa, sosiaalipsykologiaa sekä naistutkimusta ja valmistunut humanististen tieteiden kandidaatiksi. Asun Helsingissä vanhalla omakotialueella ja toimin kirjoittamisen ohella osa-aikaisena nuorisotyöntekijänä. Elämäni aikana olen tehnyt monenlaisia muitakin hommia mm. suklaatehtaan työntekijänä, puutarhaneuvojana ja opettajana Kriittisessä korkeakoulussa. Minulla on kaksi lasta, tyttö ja poika, syntyneet -90 ja -97.
Kirjailijana minua kiinnostaa katsoa roolien taakse. Ovatko asiat sitä miltä ne näyttävät? Useimmiten eivät. Mutta roolien takaakaan ei löydy yhtä totuutta ja mustavalkoisuusuus esim. miehen ja naisen roolien tulkinnassa vie yleensä metsään. Runokirjassani What a Bitch naiset koheltavat erilaisten odotusten paineissa, mutta kuka heidän korsettinsa lopulta kiristää? Yhteiskunta, sosiaalinen paine, markkinavoimat? Vai nainen itse?Pyrin tuomaan teksteihini mustaa huumoria ja itseironiaa. Uskon, että sitä kautta voimme ehkä oivaltaa jotain, joka muuten jäisi meiltä hämärään. Romaaneissani olen käyttänyt rakennusaineena myös fantasiaa ja science fictionia. Niiden kautta saamme erilaisen näkökulman asiaan ja ehkä myös kimmokkeen pohtia asiaa enemmän. Näin esim. romaanissa Zaida, jossa minua kiinnosti erityisesti yhteiskunnan ja yksilön kompleksinen suhde.Silti pohdinnat yhteiskunnan, yksilön ja roolien välillä ovat kirjoissani vain yksi, joskin tärkeä, taso. Yhtä tärkeää on pyrkimykseni luoda tekstiin oma persoonallinen imu ja tuoda henkilöt lukijaa lähelle. Kirjaa lukiessa pitää nauttia eikä mukaansatempaava juonikaan ole pahitteeksi.Uusin kirjani, romaani Kuin isä poikaansa ilmestyy helmikuussa 2012. Aikaisemmin olen kuvannut teoksissani pääasiassa naisen elämää ja siihen liittyviä konflikteja niin yhteiskunnallisella, kulttuurisella kuin yksityiselläkin tasolla, mutta nyt hyppään uudelle alueelle: miesten housuihin. Kirjassa käsitellään monia suuria aiheita: huutolaisuutta, lasten hyväksikäyttöä, herkän miehen osaa rintamalla sekä pojan kaipuutta läsnäolevaan, poikaansa tukevaan isään.Silloin kun en kirjoita, harrastan helppoja ja halpoja asioita, kuten hyötyliikuntaa ja kirpputoreja, kirjastoja ja pyöräretkiä lasteni kanssa Helsingin rannoille ja siirtolapuutarhoihin. Haaveilen pienestä mökistä metroradan varrella. Ja riittävästä lumesta (ilmastonmuutoksesta huolimatta), että pääsisin hiihtämään aidoilla 60-luvun puusuksillani!