Saara Kesävuori
Tamperelainen Saara Kesävuori (s. 1959) on koko kirjailijanuransa ajan ollut kiinnostunut ihmismielen pimeästä puolesta. Ensimmäisen rikostrilogian aloitti romaani Saarroksissa v. 2012 ja seuraavan Musta hevonen v. 2015. Niitä aiemmin hän julkaisi ensimmäisen tapponsa jo vuonna 1986 Asko Martinheimon toimittamassa novelliantologiassa Sanojen porteille lyhyesti. Vuonna 1998 kantaesitetyssä historiallisessa näytelmässä Clarissa Kesävuori esitteli murhamamman Pietari Suuren hovissa. Kouvolan dekkarinovellikilpailun 1. palkinnon Kesävuori voitti v. 2010.
Kesävuori on palkittu kolmesti Tampereen kaupungin palkinnolla. Aikuisten kaunokirjallisuuden ohella hän on julkaissut Saara Sarkkisen nimellä nuortenkirjoja, joista on ollut Topelius-palkintoehdokkaana sekä palkittu valtion kirjallisuuspalkinnolla. Hän on kirjoittanut myös useita näytelmiä, saanut Tampereen Teatterikesän kunniakirjan esikoisnäytelmästään sekä Kalle Kaiharin palkinnon vuoden paikallisesta kulttuuriteosta. Lisäksi hän on kirjoittanut väitöskirjan Eila Pennasen varhaistuotannosta.
”Saara Kesävuori kirjoittaa tämän hetken kunnianhimoisinta dekkaria Suomessa.” Paula Arvas, FT, dekkaritutkija