Hyppää sisältöön

Jyrki Kiiskinen

Jyrki Kiiskinen on Helsingissä syntynyt kirjailija, joka julkaisi esikoiskokoelmansa vuonna 1989. Kiiskinen toimi kirjallisuuslehti Nuoren Voiman päätoimittajana vuosina 1991-94, ja hänelle myönnettiin Eino Leinon palkinto vuonna 1993 lehden kehittämisestä (yhdessä Jukka Koskelaisen kanssa). Lehden ympärillä oli tuona aikana laajamittaista kirjallista liikehdintää, ja se johti uuden runoilijapolven esiinmarssiin. Kiiskinen esiintyy kirjallisissa klubeissa ja osallistuu taiteiden välisiin kokeiluihin mm. muusikoiden ja tanssijoiden kanssa. Koko uransa ajan hän on kirjoittanut journalismia, ja vuosina 1996-2000 hän toimi suomalaista kirjallisuutta englanniksi esittelevän Books from Finland -lehden päätoimittajana. Kiiskinen on julkaissut myös runokäännöksiä ja esseistiikkaa. Hänen ensimmäinen lastenkirjansa Jänis ja Vanki on saanut jo useita jatko-osia. Kirjojen tarinat ovat tuttuja myös Yleisradion pienoiskuunnelmina. Jyrki Kiiskinen on laatinut Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan promootiorunon, kaksi kuunnelmaa ja Sibelius-akatemian promootiokantaattitekstin. Hän on tehnyt muutakin yhteistyötä nykysäveltäjien, etenkin Eero Hämeenniemen ja Jovanka Trbojevicin kanssa. Hän on suomentanut Octavio Pazia, suomenruotsalaista, latvialaista, liettualaista ja brittiläistä nykyrunoutta, sekä tehnyt runokäännöksiä muun muassa WSOY:n Maailman runosydän -suurantologiaan. Kiiskisen omia runoja on käännetty yli kymmenelle kielelle, mm. ruotsiksi, ranskaksi, englanniksi, espanjaksi, italiaksi, vietnamiksi, tsekiksi ja unkariksi.



Palkinnot

Käännöskarhu
2008 suomennoksesta Göran Sonnevin teoksesta Valtameri (Oceanen)

Tanssiva Karhu -ehdokkuus
2007 runokokoelmasta Menopaluu

Tanssiva Karhu
2000 runokokoelmasta Kun elän

Kalevi Jäntin palkinto
1994 esikoisteoksesta Suomies

Finlandia-ehdokkuus
1994 esikoisteoksesta Suomies

Suuren Suomalaisen Kirjakerhon tunnustuspalkinto
1993

Eino Leinon palkinto
1992 yhdessä Jukka Koskelaisen kanssa

Kuva: Raisa Kyllikki Karjalainen

Teokset